SuomiIn englishRussian
Haku   
SivukarttaPalauteSää
   
Etusivu
Tietoa Satamasta
Palvelut
Alueet ja kartat
Kuvat
Laivalista
Hinnasto
Ajankohtaista
Julkaisut
Kuorma-autoliikenneohjeet
Turvallisuus ja kulkuluvat
Sää
Linkit
Yhteystiedot
 
Oulun Sataman vuoden 2008 liikenne uuteen ennätykseen
Oulun Sataman liikenne vuonna 2008 saavutti kaikkien aikojen ennätyksen. Liikenteen kokonaismäärä oli 3 451 007 tonnia. Määrä oli 0,8 % suurempi kuin vuonna 2007, mikä oli myös kaikkien aikojen ennätys. Vuoden 2008 kaksi ensimmäistä kuukautta olivat liikenteellisesti todella hyviä. Tällöin ylitettiin niin edellisen vuoden kuin budjetinkin luvut. Vuoden aikana vaihtelut olivat erittäin suuria. Välillä kuukausikohtaiset liikenneluvut olivat suurempia kuin edellisenä vuonna ja toisena kuukautena sitä vastoin pienempiä. Vuosi päättyi kuitenkin myönteisessä hengessä, sillä joulukuussa liikenne kasvoi selkeästi edelliseen vuoteen verrattuna.

Tuonti kasvoi 2,1 %, mutta vienti sitä vastoin väheni 1,4 %. Suurista tavararyhmistä nestemäiset polttoaineet olivat käytännössä edellisen vuoden tasolla ja karbonaatin tuonnissa sekä paperin viennissä oli lievää kasvua. Selluloosan viennissä sitä vastoin oli jonkin verran vähenemistä ja muun irtotavaran tuonnissa ja viennissä selvää kasvua.

Konttiliikenteessä ei aivan saavutettu edellisen vuoden tasoa. Konttiliikenne oli 30 866 TEU:ta. Perävaunuliikenne kasvoi merkittävästi aiempiin vuosiin verrattuna.

Myös satamaoperaattori Herman Anderssonin käsittelemä tavaramäärä ylsi kaikkien aikojen ennätykseen 2 843 000 tonnin, missä on kasvua noin 2,6 % edellisvuoteen verrattuna. Loppuvuoden aikana käsittelymääriä lisäsi mm. turvetta korvaavien tuontipolttoaineiden laivaukset.

takaisin