SuomiIn englishRussian
Haku   
SivukarttaPalauteSää
   
Etusivu
Tietoa Satamasta
Palvelut
Alueet ja kartat
Kuvat
Laivalista
Hinnasto
Ajankohtaista
Julkaisut
Kuorma-autoliikenneohjeet
Turvallisuus ja kulkuluvat
Sää
Linkit
Yhteystiedot
 
Oulun Satama liikenne on ylittänyt 3 miljoonaa tonnia.
Oulun Sataman vuoden 2007 liikenne marraskuun loppuun mennessä on ollut 3,1 miljoonaa tonnia. Koko vuoden liikennemäärän arvioidaan olevan noin 3,4 miljoonaa tonnia. Sataman liikennemäärä ylitti vuonna 1998 kahden miljoonan tonnin rajan.

Liikennemäärän kasvu on ollut edelliseen vuoteen noin 16 %. Alusmäärä on sitä vastoin ollut viime vuotta pienempi, mikä puolestaan kertoo aluskohtaisten lastien koon suurenemisesta. Konttiliikenne on kasvanut noin 9 %.

Tuonnissa suurta määrällistä tai suhteellista kasvua on tapahtunut karbonaatin, selluloosan, sahaamattoman puun ja muun irtotavaran, lähinnä liidun, osalta. Viennissä vastaavasti suurta kasvua on ollut paperin, selluloosan ja muun irtotavaran osalta. Yhtenä erikoisuutena voidaan mainita viljan vienti, joka on yltänyt tänä vuonna 32 000 tonniin, missä on kasvua edelliseen vuoteen 139 %. Määrä on kaiken kaikkiaan noin 10 % Suomen kaikkien satamien viljan viennistä.

Liikennetilasto tammi-marraskuu 2007

takaisin