 |
|
 |
| |
Oulusta jälleen merkittävä sahatavaran laivauspaikka
Oulun Satamassa on vietetty tänään sahatavaraterminaalin ja uuden konttikentän avajaisia, joihin osallistui noin kolmekymmentä vierasta Suomesta ja Kreikasta. Oulun satamaan on valmistunut 4550 m2:n sahatavaraterminaali ja 5650 m2:n konttikenttä Oritkarin päälaiturin välittömään läheisyyteen. Varaston sijainti lähellä laituria mahdollistaa nopean ja kustannustehokkaan lastauksen lyhyen siirtomatkan takia. Oulun Satama sai hankkeeseen 500.000 euron työllisyysperusteisen rahoituksen Pohjois-Pohjanmaan Työvoima- ja elinkeinokeskukselta. Uusilla investoinneilla on tarkoitus kehittää Oritkarin sataman tarjoamia palveluja ja edistää tavaraliikenteen kasvua. Lisäkapasiteetin turvin pyritään luomaan kilpailukykyisiä kuljetusvaihtoehtoja pohjoissuomalaisten yritysten tuotteille.
Oulu on perinteinen sahatavaran laivauspaikka ja historiassa yksi Suomen merkittävimmistä. Sahatavaraa on laivattu merkittäviä määriä mm. Martinniemessä, Pateniemessä ja Toppilassa. Sahatavaraa laivattiin aina 1990-luvun alkupuolelle saakka, jolloin Oulun lähialueen sahoista suurin osa lopetti toimintansa.
Vuonna 2004 Oulun Satama ja Herman Andersson Oy teettivät yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa selvityksen ”Logistiikkayrityksen luoma lisäarvo puunjalostusyritykselle”. Tämän ja asiakkaiden toiveiden mukaisesti terminaali ja kenttäalue päätettiin toteuttaa. Uuden sahatavaraterminaalin ja uusien Suomessa valmistettujen Mantsisen tela-alustaisten hydraulipuominostureiden käytön myötä, Oulun sataman edellytykset hoitaa sahatavaranlaivauksia asiakkaiden nykyvaatimusten mukaisesti ja kustannustehokkaasti, ovat nyt olemassa.
Viime aikoina markkinoilla on ollut havaittavissa kysyntää sahatavaran viennin kasvattamiselle Oulun sataman kautta. Sahatavaran laivaus Oulusta aiotaan elvyttää ja Oulun Sataman strategisena tavoitteena onkin saavuttaa sahatavaran käsittelymääräksi noin 100 000 tonnia vuoteen 2011 mennessä.
Oulun Satama kuuluu Perämeren johtaviin metsäteollisuus- ja suuryksikkösatamiin. Oritkarin, Nuottasaaren, Vihreäsaaren ja Toppilan satamissa kävi 581 alusta vuonna 2006. Tavaraliikenteen määrä oli noin 3 miljoonaa tonnia ja kontteja laivattiin yli 30 000 TEUta. Oulun Satama saavutti viime vuonna ennätyslukemat sekä tavaraliikenne- että konttiliikennemäärissä. Oulun Satamasta laivattiin sahatavaraa vuonna 2006 noin 20 000 tonnia. Tällä hetkellä suurin osa Oulusta laivatusta sahatavarasta menee konteissa Kaukoitään – pääasiassa Japaniin.
Lisätietoja:satamajohtaja Kari Himanen, puh. 044 703 2750, toimitusjohtaja Jari Rantamaula, puh. (08) 3150 101 ja markkinointipäällikkö Kai Kettunen, Herman Andersson Oy, tel. (08) 3150 150
takaisin
|
|
|
 |