 |
|
 |
| |
OULUN SATAMAN LIIKENNE UUTEEN ENNÄTYKSEEN
Oulun satamassa rikottiin viime vuonna kaksi historiallista rajapyykkiä: kokonaisliikenne ylsi ensimmäisen kerran kolmeen miljoonan tonniin ja konttiliikenne ylitti 30 000 TEUta. Vuoteen 2005 verrattuna kokonaisliikenne kasvoi peräti 25 %. Aluskäyntejä Oulun satamassa oli vuonna 2006 yhteensä 581 kpl, missä on kasvua edellisvuoteen 22 %. Oulun satama oli v. 2006 Perämeren suurin kontti- ja suuryksikköliikennesatama.
Oulun Sataman tilastoissa on mukana Herman Andersson Oy:n käsittelemän tavaramäärän lisäksi mm. nestemäiset polttoaineet ja sementti.
Satamaoperaattori Herman Andersson Oy:n käsittelemä tavaramäärä kasvoi edellisestä vuodesta noin kolmanneksella ja oli 2,4 miljoonaa tonnia. Konttiliikenteen kasvu oli edelliseen vuoteen verrattuna 53 %. Tavaralajeittain kasvua oli eniten sellun tuonnissa ja viennissä sekä paperin ja sahatavaran viennissä.
Vuotta 2006 leimasivat myös ennätyssuuret investoinnit. Oulun Satama ja Herman Andersson Oy investoivat viime vuonna satamaan yhteensä noin neljätoista miljoonaa euroa. Investoinneista merkittävimmät olivat Stora Enson uuden liikennejärjestelmän vaatimien muutosten loppuunsaattaminen sekä uusien sellu- ja sahatavaraterminaalien rakentaminen.
Oulun Sataman liikevaihto vuonna 2006 oli 5,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli noin 30 henkilöä.
Herman Andersson Oy:n liikevaihto oli 15,6 miljoonaa euroa ja se työllisti keskimäärin 135 henkilöä.
Lisätietoja:
Kari Himanen
Satamajohtaja
Oulun Satama
p. 044 703 2750
Jari Rantamaula
Toimitusjohtaja
Herman Andersson Oy
p. 0400 394 604
takaisin
|
|
|
 |